Ajankohtaista

KYLÄYHTEISÖN ASUKKAIDEN HYVINVOINNIN JA TURVALLISEN ARJEN VAHVISTAMINEN ON KYLÄYHDISTYKSEN PERUSTEHTÄVÄ

Useimmille meille lienee tuttu käsite “Kotivara72tuntia”. Kotivara tarkoittaa yksinkertaisesti, että meillä on vettä ja ruokaa oman perheen tarpeisiin ainakin 72 tunniksi eli kolmeksi vuorokaudeksi. Arkemme voi häiriintyä esim. sairastumisen, tapaturman, sähkö- tai vesikatkoksen, vakavan ympäristövahingon tai nettiyhteyksien mentyä nurin. Ks.lisätietoa kotivarasta: https://72tuntia.fi/

Toisistamme huolehtiminen on tavanomaista kylän toimintaa – tunnemme naapurimme, voimme auttaa hädän hetkellä ja pistäytyä kylässä. Yhteinen tekeminen vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, osallisuuden kokemusta ja tuo hyvää mieltä. Yksinäisyyden yllättäessä tiedän, että voin kilauttaa kaverille ja jakaa omia tuntemuksiaan tai pyytää lenkille.

Olemme yhdistyksenä yhteistyössä kunnan ja kylän asukkaiden kanssa käynnistämässä kylävaratoimintaa, jonka lähtökohtana on kartoittaa kylämme asukkaiden kokemuksia omasta arjessa pärjäämisestään ja turvallisuuden kokemuksistaan. Mitkä asiat ovat hyvin, missä asioissa tarvitsemme toisiamme, mihin meidän olisi tärkeää yhdessä varautua jne. Tavoitteena on kartoittaa arjen turvallisuuteen liittyviä kokemuksia kaikenlaisia asukkaita kuullen ja mukaan ottaen. Nykytilan selvittäminen voi nostaa esille esim. erilaisten hankintojen, korjaustoimenpiteiden tai koulutusten tarpeita. Kaksi tärkeää asiaan liittyvää kysymystä: 1) Miten kyläyhteisössämme normaalioloissa varaudutaan erilaisiin
häiriö-, poikkeus- ja kriisitilanteisiin ja 2) Miten näissä tilanteissa toimitaan? Erilaisten työskentelyjen ja koottujen aineistojen materiaaleja hyödyntäen koostamme kyläyhteisömme ensimmäinen kylävara-suunnitelman.

Tutustumalla Suomen kylien Kylävara-hankkeeseen, pääset sisälle mistä kylävaratoiminnassa on kyse: https://suomenkylat.fi/suomen-kylat/hankkeet/kylavara-paikallisen-varautumisen-perustana. Tästä linkki videon kohdassa 1.17:55 erinomainen kiteytys: Kylien varautuminen ja turvallisuustyö käytännössä Ritva Pihlaja, projektipäällikkö, Kylävara-hanke, Suomen Kylät ry, https://www.youtube.com/watch?v=8tgi8-nbgVA

Olemme muodostaneet Pyhän alueen eri toimijoista kylävaraverkoston, joka kokoontui ensimmäisen kerran huhtikuun alussa. Verkoston keskustelun konkretisoi tekemiseksi työryhmä, joka miettii toukokuun alun palaverissaan kylävaratoiminnan liikkeellelähdön, resurssit ja aikataulun.

Tilaisuuksia asukkaille keskustella kylän asioista ja tulevaisuuden näkymistä:

Kyliltä kuuluu tilaisuus Pyhän uudella päiväkodilla ma 12.5. klo 18.00 – 20.00, ks. https://pelkosenniemi.fi/kylilta-kuuluu-ja-avoimet-ovet-pyhan-paivakodilla/ sekä kyläyhdistyksen kevätkokouksen alussa su 4.5. klo 16 – 18 Pyhän kokouskeskuksessa, kokoustila Pikkukurussa, os. Kultakeronkatu 21, Pyhätunturi.