Kuulumisia

Palvelukokeiluja Pyhällä -hanke on päättynyt

Palvelukokeiluja Pyhällä -hankkeen tavoitteena oli ketterästi kokeillen rakentaa pyhäläisten viihtymistä ja hyvinvointia vahvistavia laadukkaita lähipalveluja ja kytkeä alueen mikroyrittäjät näiden palvelujen tuottamiseen.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio oli 67 742,20 euroa. Rahoituksessa julkisen rahoituksen osuus oli 90 %. Yksityinen rahoitus muodostui talkootyöstä. Hankkeen rahoittajana oli Pohjoisimman Lapin Leader ry.

Hankkeen toteutukseen osallistui 465 pyhäläistä. Talkootyötunteja hankkeen aikana tehtiin 6 975 euron edestä. Hankkeessa työskenteli 2.1.-31.12.2018 osa-aikainen koordinaattori. Lisäksi hankkeeseen palkattiin 1.9.-31.12.2018 toinen osa-aikainen työntekijä. Hankkeen toteutusta tukevana kehittämistyöryhmänä toimi Pyhän kyläyhdistyksen hallituksen jäsenistä koottu kokoonpano.

Palvelukokeiluja Pyhällä -hankkeen toteutuksessa keskeistä olivat palvelukokeilut. Hankkeen aikainen kokeileva toiminta ja yhdessä kehittäminen tarkoittivat suunniteltua ja tavoitteellista toimintaa, jossa eri osapuolet yhdessä ideoivat, kokeilivat ja kehittivät toimintaa samalla oppien toinen toisiltaan. Kokeilevan toiminnan tavoitteena oli yhdessä luoda jotakin uutta, joka arvioinnin ja kokemusten myötä jalostui ja kehittyi edelleen. Hankkeen aikana toteutetut palvelukokeilut toteutettiin yhteisövalmennus- ja palvelumuotoilutyökaluja monipuolisesti testaten ja käyttäen.

Palvelukokeiluja Pyhällä -hankkeen toteutus ja kokemukset osoittivat, että Pyhän paikallisyhteisössä on olemassa palvelu- ja liiketoimintamahdollisuuksia, jotka toteutuakseen vaativat kuntien ja yksityisten palveluntuottajien sekä kyläyhdistyksen rajoja ylittävää yhteistyötä. Palvelujen pysyvyys ja kestävyys edellyttävät kuitenkin kokonaan uusien palvelurakenteiden kehittämistä. Hankkeen aikana ja sen tuloksena käynnistettiin muutos, mutta uusia rajoja ylittäviä rakenteita ei hankkeen aikana syntynyt. Hankkeen eri vaiheissa toteutetut ohjatut foorumit ja erilaiset työskentelyt loivat kuitenkin luontevan pohjan alueen eri toimijoiden tutustua toisiinsa, toistensa toimintaan ja kytkeä oma osaamisensa yhteisiin, tavoitteellisiin työskentelyihin alueen hyvinvoinnin ja viihtyvyyden vahvistamiseksi.

Hankkeen aikana alueen monet keskeiset toimijat poliittisista päättäjistä yksittäisiin yrityksiin, matkailuyhdistyksestä muihin yhdistyksiin ja järjestöihin sekä alueella pysyvästi tai vapaa-ajallaan asuvat ihmiset ovat osallisuuden kautta rakentaneet keskinäiseen luottamukseen perustuvia suhdeverkostoja, jotka jäävät elämään hankkeen päättymisen jälkeenkin.

Tutustu tarkemmin hankkeen toteutuksesta laadittuihin raportteihin: loppuraportti, palvelukokeiluraportti ja osallistujat.

Kaamoksen karkelot huipentaa Luovan toiminnan

”joko aurinko pakeni talvipesään, puoli vuotta on uuteen kesään
mitä tuota suremaan suotta, tehdään itse valonuotta
ja kootaan sillä liekin hehkua säkkiin
ommellaan okraa tilkkutäkkiin
hupaisten hölmöläisten lailla, ei olla marrasharmaassa mitään vailla
kun poltellaan tuikkuja illoin, ei kaamos tavoita meitä silloin
jos se kurkkii nurkan takaa riittää valosta sillekin jakaa
tai rauhassa painutaan peiton alle, suklaata suussa ja kainalossa nalle ”

 

TERVETULOA KAAMOKSEN KARKELOIHIN

7.12.2018 Luontokeskus Naavaan, klo 11-14:30

Luvassa on hauskaa yhdessä olemista ja tekemistä. Naurua, hassuttelua, liikettä ja luovimista, sirkustelua. Yhdessä puuhastellen, käsillä tehden, rupatellen ja toisiin tutustuen. Hiljentyen, rahoittuen ja äänikylvyssä rentoutuen.

30 innokkainta mahtuu juhlistamaan Luovan toiminnan huipentumaa. Ennakkoilmoittautuminen,  tai puhelimitse: 040 573 5131 tai sähköpostitse: laura@taigatravels.fi. Ilmoittautuminen 3.12.2018 klo 15:00 mennessä.

Ohjelma:

11:00 Leikitellen

11:30 Sirkustellen

12:15 Huovutellen

13:00 Evästauko

13:45 Äänikylvyssä rentoutuen

14:30 Lopetus

Tapahtuman järjestää Pyhän kyläyhdistys ry ja Palvelukokeiluja Pyhällä -hanke yhteistyössä Taiga Travels & Production, Luovuuspaja Keinu, Tmi Heli Mäcklin ja Mion Wuosha

Lasten luova toiminta Pyhällä aikataulut

Teatterityöpaja la ja su 1.-2.12.

Lasten maailmaan kuuluu isona osana leikki, niin myös teatterin. Teatterityöpajan tarkoitus on, että lapsi saa rohkeutta löytää juuri oman tavan ilmaista itseään ja nauttia omasta luovuudestaan ryhmässä. Teatterityöpajan ohjaajana on Merja Mettiäinen.

Paikka: Sädetie 4 B 1 ja 2, Pyhätunturi

Ryhmät ja aikataulu:

0-5 -vuotiaat lapset ja heidän vanhemmat/läheiset aikuiset
Klo 10-10:45, kesto: 45min

Ennakkoilmoittautuminen (max 7 lasta + vanhempaa) 

6-8 -vuotiaat
Klo 12-13, kesto: 60 min

Ennakkoilmoittautuminen (max 10 lasta) 

9-12 -vuotiaat

Klo 13:15-14:45, kesto: 90min

Ennakkoilmoittautuminen (max 10 lasta)

 

Lasten luova toiminta on maksutonta.

Teatteripajaan on hyvä varautua sisäliikuntaan soveltuvalla vaatetuksella ja vesipullolla.

Lisätietoja: info@pyhankylayhdistys.fi

Lasten luovan toiminnan palautelomake

Muskari ja popmusiikkityöpaja viimeistelevät Lasten luovan toiminnan kokonaisuuden

Muskari on elämyksellinen musiikkihetki, jossa koetaan musiikkia kokonaisvaltaisesti loruttelun, laulamisen, soittamisen, liikkeen, tanssin ja kuuntelemisen kautta. Muskaritoiminta tukee lapsen kielellistä, sosiaalista ja motorista kehitystä, luovuutta, itsetuntoa ja musiikillisia valmiuksia sekä lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta. Tarinallisuus ja leikillisyys ovat tärkeä osa toimintaa. Olennaisinta on musiikin ilon kokeminen ja hyvän musiikkisuhteen luominen sekä muskarilaulujen ja -leikkien siirtyminen käyttöön myös kotona arjessa.

Perheryhmään voi osallistua yhden tai useamman (n. 3kk-3v) lapsen kanssa. Mikäli lapsia osallistuu enemmän kuin 2/perhe, on toivottavaa että mahdollisuuksien mukaan myös toinen aikuinen osallistuisi. 4-7-vuotiaiden ryhmiin lapset osallistuvat lähtökohtaisesti itsenäisesti. Ikähaarukka on väljähkö eli perheryhmään voi osallistua vaikka vauvan ja 4-vuotiaan kanssa tai myös uskalias 3-vuotias voi tulla isompien itsenäiseen ryhmään.

Paikka: Sädetie 4 B 1, 98530 Pyhätunturi

Aikataulu:

la 17.11. ja su 18.11.
klo 10.00-11.00, perheryhmä (noin. 3kk-3v), vanhemmat mukana

klo 11.00-12.00, 4-5-vuotiaat

klo 12.00-13.00, 6-7-vuotiaat

Ennakkoilmoittautuminen

 

Lasten popmusiikkityöpajassa harjoitellaan tervettä äänenkäyttöä ja lauletaan ikäryhmälle sopivia kappaleita opettajan säestyksellä. Työpajassa pääsee myös kokeilemaan joitakin soittimia ja harjoittelemaan helppoa säestystä biiseihin mahdollisuuksien mukaan. Jos kotoa löytyy esimerkiksi kitara, ukulele tai jokin muu soitin niin ota ihmeessä mukaan! Työpaja on suunniteltu noin 8-12-vuotiaille, mutta ikähaarukka on väljä.

Paikka: Sädetie 4 B 1, 98530 Pyhätunturi

Aikataulu:
pe 16.11. klo 15-17, 8-12 vuotiaat (2h)

la 17.11. klo 14.15-16.15, 8-12-vuotiaat

Ennakkoilmoittautuminen

 

Ohjaajana muskarissa ja popmusiikkityöpajassa on Ellinoora Tuuna.

Pirkanmaalta kotoisin oleva Ellinoora on valmistunut unelma-ammattiinsa varhaisiän musiikinopettajaksi (musiikkipedagogi, AMK) Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Ellinoora musisoi monen ikäisten ihmisten parissa; noin kolmen kuukauden ikäisistä 100-vuotiaisiin. Hän laulaa ja soittaa pianoa, kanteletta, kitaraa, ukulelea ja tarpeen tullen vaikkapa kattilaa ja vispilää. Opetustyön lisäksi Ellinoora keikkailee Vinha Trion kanssa palvelukodeissa ohjaamassa ikäihmisten musiikki- ja liiketuokioita sekä esiintyy esimerkiksi häissä ja muissa juhlissa yksin tai pienellä kokoonpanolla.

 

Pyhän kyläyhdistys ry ja Palvelukokeiluja Pyhällä -hanke yhteistyössä Taiga Travels & Productionin sekä paikallisten luovan alan ammattilaisten kanssa toteuttavat lasten luovaa toimintaa Pyhällä syksyn 2018 aikana. Lasten luova toiminta on maksutonta.

Lisätietoja: info@pyhankylayhdistys.fi

Lasten luovan toiminnan palautelomake

 

Teatterityöpaja peruttu pe 19.10. ja la 20.10.

Harmittavasti ohjaajan sairastumisen vuoksi joudumme perumaan perjantain 19.10. ja lauantain 20.10. teatterityöpajan. Peruuntuvat kerrat siirretään toteutettavaksi lauantaina 1.12. ja sunnuntaina 2.12.. Jos et pääse korvaaville kerroille, ilmoitathan siitä sähköpostitse ltervo@gmail.com.

Aikataulut pysyvät päivien osalta entisellään:

la 1.12. ja su 2.12.
klo 10-10:45 0-5 -vuotiaat vanhemman seurassa
klo 12-13 6-8 -vuotiaat
klo 13:15-14:45 9-12 -vuotiaat

Lisätietoja: info@pyhankylayhdistys.fi

Lasten luova toiminta Pyhällä muotoutuu palveluksi yhteistyössä

Oletko osallistunut kuvataidekerhoon tai kokeillut sirkuspajaa? Ilmoittauduitko jo teatterityöpajaan? Millaisia kokemuksia sinulla on Lasten luovasta toiminnasta Pyhällä? Mietitkö, jatkuuko toiminta myös ensi vuonna tai ihmetteletkö, mitä kehittämisyhteistyö on?

Haluamme kuulla kokemuksiasi ja ajatuksiasi Lasten luovan toiminnan kokeiluista yhteiskehittämistyöpajassa ke 24.10.2018 klo 17.30 – 19.00, os. Sädetie 4 B 1 ja 2.

Työpajassa Lasten Luova toiminta -konseptia muotoillaan yhdessä lasten vanhempien, isovanhempien ja muiden läheisten aikuisten ja Taiga Travels & Productionin sekä luovan toiminnan ohjaajien kanssa. Työskentely pohjautuu tasaveroiseen ja rakentavaan vuoropuheluun. Osallistumisessa keskeistä on jokaisen osallistujan avoimuus tasaveroiselle vuoropuhelulle, yhdessä kehittämiselle ja oppimiselle.

Tule mukaan!

Terveisin, yhteisövalmentajat Hilma ja Liisa p. 050 339 6477 tai 050 528 9638
info@pyhankylayhdistys.fi

Jätä palautetta Lasten luovasta toiminnasta Pyhällä

Teatterityöpaja täydentää Lasten luovan toiminnan kokonaisuutta Pyhällä

Teatterityöpaja

Paikka: Sädetie 4 B 1 ja 2, Pyhätunturi

Ohjaajana on teatteri-ilmaisunohjaaja Merja Mettiäinen

Ryhmät ja aikataulu:

0-5 -vuotiaat lapset ja heidän vanhemmat/läheiset aikuiset

Lasten maailmaan kuuluu isona osana leikki, niin myös teatterin. Teatterityöpajassa heittäydymme lapsen maailmaan leikkien ja kannustaen myös vanhempia hyppäämään leikkiin ja siten kommunikoimaan lapsen kanssa. Pääpaino työpajassa on antaa lapselle täydesti läsnäoloa ja huomiota lapsen oman ominaisen tavan kautta. Tarkoitus ei ole tehdä esittävää taidetta, vaan antaa sekä itselle että lapselle kokemus leikistä ja yhdessä olosta.

pe 19.10., la 20.10., la 3.11. ja la 10.11.
Klo 10-10:45, kesto: 45min

Ennakkoilmoittautuminen (max 7 lasta + vanhempaa)

 

6-8 -vuotiaat

Teatterityöpajassa pelataan ja leikitään erilaisia ryhmäpelejä, jotka rohkaisevat lasta ilmaisemaan itseään turvallisesti omalla tavallaan. Pääpaino lasten kanssa on draamallisessa leikissä, jossa lapsi saa harjoitella ryhmätyötä ja ilmaisua roolihahmon kautta. Työpajassa on mahdollista tehdä omia pieniä esityksiä, mikäli ryhmä niin toivoo.

pe 19.10., la 20.10., la 3.11. ja la 10.11.
Klo 12-13, kesto: 60 min

Ennakkoilmoittautuminen (max 10 lasta)

 

9-12 -vuotiaat

Lapset ovat improvisaation mestareita luontaisesti, siispä teatterityöpajassa keskitymme improvisaatioharjoitteisiin, sekä ryhmäyttäviin peleihin ja leikkeihin. Tarkoitus on, että lapsi saa rohkeutta löytää juuri oman tavan ilmaista itseään ja nauttia omasta luovuudestaan ryhmässä. Työpajassa tehdään myös omia pieniä esityksiä ryhmän sisällä.

pe 19.10. ja la 20.10.
Klo 13:15-14:45, kesto: 90min

la 3.11. ja la 10.11.
Klo 13:15-15:15, kesto 120min

Ennakkoilmoittautuminen (max 10 lasta)

 

Teatterityöpajan ohjaaja Merja on kotoisin Pelkosenniemeltä. Hän on valmistunut teatteri-ilmaisunohjaajaksi Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulusta. Merja kokee, että hänen tärkein työnsä teatterin parissa on rohkaista, innostaa ja auttaa ihmisiä löytämään heidän oma potentiaalinsa ja luovuutensa omassa ilmaisussaan, ei niinkään kertoa, miten täytyy tehdä, vaan jokaisella on oma ainutlaatuinen ja mielenkiintoinen tapa ilmaista, joka on myös alati muuttuva. Meidän ei tarvitse jämähtää johonkin yhteen opittuun tapaan, vaan voimme uskaltautua kokeilemaan rajojen ulkopuolelle, ehkä löydämme vapaamman ja omimman tavan olla, ilmaista ja kommunikoida.

 

Lasten luova toiminta on maksutonta.

Sirkustoimintaan ja teatteripajaan on hyvä varautua sisäliikuntaan soveltuvalla vaatetuksella ja vesipullolla.

 

Pyhän kyläyhdistys ry ja Palvelukokeiluja Pyhällä -hanke yhteistyössä Taiga Travels & Productionin sekä paikallisten luovan alan ammattilaisten kanssa toteuttavat lasten luovaa toimintaa Pyhällä syksyn 2018 aikana.

Lisätietoja: info@pyhankylayhdistys.fi

Lasten luova toiminta Pyhällä palautelomake

Sirkuspaja ja Sirkussunnuntait osana Lasten luovaa toimintaa Pyhällä

Pyhän kyläyhdistys ry ja Palvelukokeiluja Pyhällä -hanke yhteistyössä Taiga Travels & Productionin sekä paikallisten luovan alan ammattilaisten kanssa toteuttavat lasten luovaa toimintaa Pyhällä syksyn 2018 aikana. Toiminta jatkuu loka-marraskuussa Sirkuspajalla ja Sirkussunnuntailla.

Sirkuspaja ja Sirkussunnuntait on tarkoitettu kaikille sirkuksesta kiinnostuneille lapsille ja nuorille. Ryhmät ovat jaettu alle kouluikäisiin ja kouluikäisiin. Alle kouluikäisten ryhmässä vanhemman läsnäolo on suotavaa, jolloin yhdessä tekemisen ilo on pääasia. Kouluikäisten ryhmässä keskitytään ohjaajan johdolla harjoittelemaan hauskoja sirkustemppuja. Sirkuspajan ja Sirkussunnuntaiden ohjaajana on Heli Mäcklin.

Paikka: Kokoustila Isokuru, Kultakeronkatu 21, Pyhätunturi

Aikataulu:

Sirkuspaja 6.-7.10.

Klo 12-12:45 Alle kouluikäisille tutustuminen sirkukseen

Klo 13:00-14:30 Kouluikäisille tutustuminen sirkukseen

 

Sirkussunnuntait 21.10., 28.10., 4.11., 11.11.

Klo 12-12:45 Alle kouluikäiset vanhemman kanssa tai itsekseen

Klo 13:00-14:30 Kouluikäiset

Lisäksi 11.11.

Klo 15-16:00 kaikki

Avoin tilaisuus esiintyä ja näyttää opitut taidot. Tilaisuus on täysin vapaaehtoinen ja avoin kaikille sirkuslaisten sukulaisille, ystäville ja tuttaville.

 

SIrkuspajojen ja Sirkussunnuntaiden ohjaaja Heli on kotoisin Sodankylästä. Hän on osallistunut Suomen Nuorisosirkusliiton järjestämään pedagogiseen ohjaajakoutukseen ja on ohjannut sirkusta Revontuliopistolla parin vuoden ajan. Heli pitää sirkustunteja myös keikkaluontoisesti eri puolilla Lappia. Helin tausta on esittävien taiteiden eri muodoissa yli kahdenkymmenen vuoden ajalta. Sirkus on Helille kuitenkin se kaikista rakkain ja inspiroivin taidemuoto. Vahvimpana periaatteena Helille sirkuksessa on, ettei kenenkään tarvitse mahtua tiettyyn muottiin, vaan oma tyyli on paras tyyli ja se kaikista suurin rikkaus.

 

Lasten luova toiminta on maksutonta ja siihen ei ole ennakkoilmoittautumista.

Lisätietoja: info@pyhankylayhdistys.fi

Tule mukaan Lasten luovan toiminnan yhteiskehittämiseen Pyhälle

Syvennämme Lasten luova toiminta -palvelukonseptin yhteiskehittämistä, ja kutsumme lasten vanhemmat, isovanhemmat ja muut läheiset aikuiset mukaan työpajaan ke 19.9. klo 17.30 – 19.00 Pyhän kyläyhdistyksen tiloihin, os. Sädetie 4 B 1 ja 2.

Työpajassa Lasten Luova toiminta -konseptia muotoillaan tässä vaiheessa yhdessä lapsiperheiden ja Taiga Travels & Productionin sekä paikallisten luovan alan ammattilaisten kanssa. Työskentely pohjautuu tasaveroiseen ja rakentavaan vuoropuheluun.

Yhteiskehittäminen tarkoittaa käytännössä toiminnan suunnittelua ja toteutusta totutusta hieman poikkeavalla tavalla. Kyse on ennemminkin ajattelutavasta tai toimintafilosofiasta kuin tietynlaisesta ja toistuvasta työskentelymallista. Yhteiskehittämiseen osallistumisessa keskeistä on jokaisen osallistujan avoimuus tasaveroiselle vuoropuhelulle, yhdessä kehittämiselle ja oppimiselle.

Terveisin, yhteisövalmentajat Hilma ja Liisa p. 050 339 6477 tai 050 528 9638
info@pyhankylayhdistys.fi

Lasten luova toiminta käynnistyy!

Pyhän kyläyhdistys ry ja Palvelukokeiluja Pyhällä -hanke käynnistävät yhteistyössä Taiga Travels & Productionin sekä paikallisten luovan alan ammattilaisten kanssa lasten luovan toiminnan Pyhällä. Toiminta käynnistyy kuvataidekerholla ja jatkuu sirkuspajalla.

Kuvataidekerhossa tehdään kuvia kokeilemalla erilaisia tekniikoita ja välineitä. Tavoitteena on tukea lapsen mielikuvituksen sekä persoonallisen kuvallisen ilmaisun kehittymistä. Kerhojen sisältö suunnitellaan huomioiden osallistuvien lasten ikä ja kuvallisen kehittymisen vaiheet. Ohjaajana on Silja Tyrväinen, Luovuuspaja Keinu.

Paikka: Sädetie 4 B 1, 98530 Pyhätunturi

Aikataulu:

17.9. klo 17.30-18.30 [0-5 -vuotiaat] ja klo 15-16.30 [6-8 -vuotiaat]

20.9. koulutaksi* [3-6 -luokkalaiset]

24.9. klo 17.30-18.30 [0-5 -vuotiaat] ja klo 15-16.30 [6-8 -vuotiaat]

3.10. klo 17.30-18.30 [0-5 -vuotiaat] ja klo 15-16.30 [6-8 -vuotiaat]

*Koulun jälkeen koulutaksi tuo koululaiset Sädetielle.

 

Sirkuspaja ja Sirkussunnuntait on tarkoitettu kaikille sirkuksesta kiinnostuneille lapsille ja nuorille. Ryhmät ovat jaettu alle kouluikäisiin ja kouluikäisiin. Alle kouluikäisten ryhmässä vanhemman läsnäolo on suotavaa, jolloin yhdessä tekemisen ilo on pääasia. Kouluikäisten ryhmässä keskitytään ohjaajan johdolla harjoittelemaan hauskoja sirkustemppuja. Sirkuspajan ja Sirkussunnuntaiden ohjaajana on Heli Mäcklin.

Paikka: tarkentuu myöhemmin

Aikataulu:

Sirkuspaja 6.-7.10.

Klo 12-12:45 Alle kouluikäisille tutustuminen sirkukseen

Klo 13:00-14:30 Kouluikäisille tutustuminen sirkukseen

Sirkussunnuntait 4.11., 11.11., 18.11. ja 25.11.

Klo 12-12:45 Alle kouluikäiset vanhemman kanssa tai itsekseen.

Klo 13:00-14:30 Kouluikäiset.

 

Lasten luova toiminta on maksutonta ja siihen ei ole ennakkoilmoittautumista. Kuvataidekerhossa vaatetuksessa on hyvä huomioida, että luovuus voi joskus olla sotkuista.

Lisätietoja: info@pyhankylayhdistys.fi